Orimattilan Eränkävijät vuoden metsästysseura 2022

Orimattilan Eränkävijät vuoden metsästysseura 2022

30.04.2022 14:59
Orimattilan Eränkävijät

Metsästäjäliitto jakaa Vuoden metsästysseura -tunnustuksen joka vuosi. Tänä vuonna voittajaksi valittiin Orimattilan Eränkävijät ry. Tunnustuksella halutaan nostaa esiin hyviä metsästysseurojen käytäntöjä ja toimintatapoja.

– Yhdistyksen valintaan vaikutti aktiivisuus metsästysammunnan, koulutuksen, leiritoiminnan ja riistanhoidon saralla, kiittelee Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Jaakko Silpola.

Orimattilan Eränkävijät toimii muun muassa Lintulan päiväkodin kummina, jonne jäsenet ovat toimittaneet linnunpönttöjä sekä muuta luontoaiheista materiaalia lasten käyttöön. Nuorten kanssa toimiminen on seuralle muutenkin tärkeää. Erätaitojen oppimiseen perustuville Metso-leireille on vuosien aikana osallistunut jo 1700 nuorta.

–  Olemme yllättyneitä, että näinkin pieni porukka voidaan huomioida, iloitsee seuran puheenjohtaja Pertti Oksanen.

Orimattilan Eränkävijät ovat rakentaneet oman ampumaradan jäsenten metsästysharrastusta tukemaan. Uudelle ampumakatokselle pääsee liikkumaan esteettömäsi. Radalla harjoitellaan muun muassa Metsästäjäliiton metsästysammunnan kilpailuihin, joihin jäsenet ovat ottaneet ahkerasti osaa. Metsästysammunnan ABC-kouluttajia seurasta löytyy kahdeksan, ja koulutukset ovat saaneet innokkaan vastaanoton. Naisille suunnatut metsästyskurssit aloitettiin jo 2000-luvun alussa.

Orimattilan Eränkävijät ry. on perustettu vuonna 1994. Yhdistykseen kuuluu 49 jäsentä. Vuoden metsästysseura palkittiin kunniakirjalla Metsästäjäliiton kevätliittokokouksessa 23.4.2022 Riihimäellä.

Lisätietoja:

Orimattilan Eränkävijät, puheenjohtaja Pertti Oksanen puh. 044 566 4720, pertti.oksanenatphnet.fi

Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Jaakko Silpola, puh. 050 406 4836, jaakko.silpolaatmetsastajaliitto.fi

Tästä linkistä liiton uutiseen.